
Fresh Servant
Nyt on hyvä hetki
Valmisruokia valmistavalla Fresh Servantilla oli kaksi haastetta – brändille ei oltu määritelty selkeästi ymmärrettävää ydintä eikä markkinointi tavoittanut kohdeyleisöä toivotulla tavalla. Tuotteessa ei todistetusti ollut vikaa, mutta Fresh Servantin Hetki-tuotteet jäivät kategoriaa hallitsevien jättien varjoon. Tavoitteena oli nostaa tunnettuutta ja harkintaa sekä kirkastaa brändin sanomaa kaikissa kosketuspisteissä.
Konsepti muodostui ajatuksesta asemoida tuotteet kiusallisten tilanteiden pelastajaksi. Juuri silloin on hyvä hetki ottaa Hetki. Filmeissä tuote ilmestyy käteen täsmälleen oikealla sekunnilla – ennen kuin vahinko ehtii tapahtua. Kiusallisen tilanteen välttämisen jälkeen kamera viipyy tuoreissa raaka-aineissa. Ei selityksiä, vain maku ja hetki.
Uuden strategian myötä Hetken tunnettuus alkoi kasvaa kohisten, pääkohderyhmässä jopa 66 % ja koko väestön keskuudessa peräti 75 % prosenttia. Samaan aikaan pääkilpailijoiden tunnettuus polki paikoillaan. Myös myynti harppasi valtavasti, kolmessa kuukaudessa jopa 300 % – tuotto markkinoinnin panostukseen oli kolminkertainen.


.gif)